Rotuinfo | Terveys | Kasvattajat | Linjat | SPK:n valinta | Tilastoja | Juttuja | Ilmoitukset | Linkit

Kasvattajalle

Pennunostajalle

 

 

Kasvattajan valinta

"Luonne / käyttäytyminen:
Saksanpaimenkoiran tulee olla luonteeltaan tasapainoinen, vahvahermoinen, itsevarma, ehdottoman ennakkoluuloton (ei ärsytystilassa), hyvin säyseä, tarkkaavainen ja ohjattavissa oleva. Sillä täytyy olla rohkeutta, taistelutahtoa ja kovuutta, jota seura-, vahti-, suojelu-, palvelus- ja paimenkoiralta vaaditaan."

Kasvattajaa etsiessä on erittäin tärkeää olla lähdekriittinen. Niin paljon kuulee kehuttavan kasvattajaa joka ei tiedä hölkäsen pöläystä kasvattamastaan rodusta ja jolla on enemmän luurankoja kaapissaan kuin mitä keskikokoisen hautausmaan mullista löytyy. Samoin kuulee myös paljon pahaa kasvattajista, joille pitäisi nostaa hattua kenen tahansa ja tähdätä samaan kuin mitä he tekevät. Kasvattajia on monenlaisia ja he ovat myös ihmisiä. Toiset ovat vaikeita persoonia vaikka kasvattajina ovat loistavia ja toiset taas osaavat puhua ummet ja lammet, olla hyvinkin mukavia mutta ongelmien tullessa esiin kääntävät selkänsä ja aiheuttavat paljon mielipahaa.

Kasvattajaa valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota ainakin näihin asioihin:

  • Käyttötulokset - Tulokset puhuvat aina omaa kieltään: onko kasvattaja itse tehnyt käyttötuloksia koirilla, jotka on itse kouluttanut? Kuinka kauan aikaa on tehdyistä tuloksista? -80 luvulla tehty tulos ei kerro mitään positiivista kasvattajasta jos 2000 luvulla ei ole yhtäkään koiraa saatu kokeeseen saakka. Jonkun muun tekemää tai ulkomailta ostettua tulosta ei lasketa kasvattajan meriitiksi.
  • Terveystulokset - Kuinka moni kasvattajan kasvateista on tutkittu virallisesti? Puhuuko kasvattaja avoimesti kasvattiensa sairauksista, syyttääkö hän niistä omistajaa, vähätteleekö hän sairauksia vai väittääkö hän ettei hänen kasvateissaan ole yhtään ongelmia?
  • Kasvattien näkyvyys - Näkyykö kasvatteja tapahtumissa, koulutuskentillä, erilaisissa tutkimuksissa ja testeissä? Mitä sanottavaa kasvatinomistajilla on kasvattajasta? Kun kysyt kasvattajalta onko mahdollista nähdä jalostuskoiran aiempia jälkeläisiä, auttaako hän sinua löytämään niiden omistajia vai kieltäytyykö kunniasta?
  • Pentuemäärät - Suomessa on vain pari pitkänlinjan kasvattajaa joilla tulee useampi (2-3sta ylöspäin) pentue vuodessa, jotka pystyvät tukemaan kasvatinomistajia ja joilta löytyy tarvittavaa tietotaitoa auttaa kasvatinomistajiaan. Suomesta löytyy kuitenkin useita kasvattajia joilta tulee mielettömät määrät pentueita vuodessa ja koirakokemusta on muutama hassu vuosi, eikä mitään tuloksia ole tehty. Mieti tarkoin onko tälläisellä kasvattajalla minkäänsortin kokemusta auttaa sinua jos ongelmia tulee? Onko hänellä edes riittävästi tietotaitoa tehdä jalostuksellisesti hyvää pentuetta? Mikä onkaan kasvattamisen motiivi tässä vaiheessa, onko pentutehtailun raja ylitetty?
  • Takuu - Kun alat kasvattajan kanssa keskustelemaan pennunostosta, kannattaa puhua tarkoin mitä tehdään ja mitä tapahtuu jos koirassa on perinnöllinen tai kuolemaan johtava sairaus. Onko kasvattaja valmis korvaamaan Kennelliiton suositusten mukaisesti oman osuutensa virheestä? Jos tutustut kasvatinomistajiin joiden koirien terveydessä on ongelmia, pyri selvittämään miten kasvattaja on tukenut kasvatinomistajaa ja onko korvausasioista päästy sopimukseen.
  • Kasvattitapaamiset - Järjestääkö kasvattaja kasvatinomistajille tapaamisia ja koulutustilaisuuksia? Asiastaan kiinnostunut kasvattaja pyrkii näkemään kasvattejaan paljon ja haluaa arvioida niiden kehittymistä saadakseen lisää informaatiota jalostustyötään varten. Kasvattajalle on myös suuri etu jos kasvatinomistajat innostuvat koiransa kanssa harrastamisesta. Jos kasvattitapaamisia järjestetään, on kiva lisä jos kasvattaja antaa sinun tulla mukaan tutustumaan kasvatteihinsa.
  • Sinä - Kun otat yhteyttä kasvattajaan ja kerrot olevasi kiinnostunut pennun hankinnasta, haluaako kasvattaja kuulla sinusta lisää? Kysyykö hän sinulta mihin tarkoitukseen koiraa haluat, millaista koiraa etsit, miten elät ja millainen olet? Hyvä kasvattaja on todella kiinnostunut siitä millaiselle ihmiselle hänen kasvattinsa menee. Hyvä kasvattaja ei ole valmis myymään sinulle pentua yhden tapaamisen, puhelinsoiton tai sähköpostin perusteella.
  • Selittely - Jotkut kasvattajat ovat erinomaisia puhumaan ja selittelemään asioita. Kaikkiin pikkuvikoihin, puutteisiin, kasvatin sairauksiin jne löytyy hyvä selitys ja kauhutarina missä kasvattaja on ollut se tietämätön uhri. Selittely ei ole koskaan hyvä merkki, ongelmat ja virheet tulisi myöntää sekä kertoa mistä ne mahdollisesti johtuu. Selittelyllä pyritään vain valuttamaan vastuu ja syy jonkun toisen niskaan. Muista kuitenkin että joskus mm. kasvatinomistajat saattavat olla hankalia eikä kaikki ongelmat kasvatinomistajan kanssa ole kasvattajan syytä - se syy voi löytyä sieltä toisestakin suunnasta.
  • Jalostuskoirat - On tärkeää kiinnittää huomiota pentuemäärien lisäksi myös siihen millaista koiramateriaalia kasvattaja käyttää kasvatustyöhönsä. Onko koirien terveys tutkittu miten pitkälle? Millaiset indeksit käytetyillä koirilla on? Onko koirilla minkäännäköisiä käyttötuloksia, ovatko ne käyneet edes luonnetestissä tai SPL:n luonnearvioinnissa (Talentsichtung)? Käyttääkö kasvattaja jatkuvasti samoja (omia tai kaverin) uroksia tai uusiiko samaa yhdistelmää uudestaan ja uudestaan? Jalostuskoiria tulisi tutkia terveyden osalta mahdollisimman kattavasti, niiden luonnetta ja käyttöominaisuuksia tulisi tutkia ja testata, eikä jalostuksellisesti ole mitään järkeä uusia samoja yhdistelmiä uudestaan ja uudestaan. Omien ja kaverin uroksien jatkuvalle käytölle on hyvin usein syynä pelkkä raha ja astuttamisen helppous kun ei tarvitse kovin pitkälle ajella.

Suomesta löytyy kasvattajia laidasta laitaan, hyviä, kasvateistaan ja koiristaan kiinnostuneita löytyy paljon. Sinun tehtäväsi on vain erotella ne jyvät akanoista. Hyvä kasvattaja on kultakimpale josta voi tulla ajan myötä sinulle jopa hyvä ystävä. Jos koiran kanssa tulee ongelmia, voit aina luottaa siihen että kasvattaja ei hylkää sinua vaan tukee sinua ja auttaa parhaansa mukaan. Ei kannata koskaan aliarvioida kasvattajan valinnan tärkeyttä pentua etsiessä.

© Sensuroitu.net 2005 - 2008 - All rights reserved.